tiistai 5. heinäkuuta 2016

Cokis-marinoitu Oumph-hampurilainen



Ostin kokeeksi Oumphin Chunk-pussin ja avasin sen uteliaana. Valkoisia, maustamattomia kalikoita katsellessani ensimmäinen ajatukseni oli, että nyt täytyy heittää kehiin kunnon marinadi. Ja kyllä, maku muuttui marinadissa oikein mukavaksi (= jopa lihansyöjät nyökyttelivät että hyvää on).

Coca-Cola -marinadi 

0,5 l Coca-Colaa
1 iso punasipuli
3 valkosipulin kynttä
1 dl BBQ-kastiketta
2 rkl soijaa
1 pieni punainen chili 

Laita Chunk-palaset isoon pakasterasiaan ja kaada päälle Cokis. Pilko punasipuli isoiksi paloiksi, paloittele valkosipuli ja chili. Laita kaikki loput aineet pakasterasiaan ja sekoita. Heitä jääkaappiin pariksi tunniksi. Marinointi tietysti nopeutuu jos Chunk-palaset ovat sulaneessa olomuodossa, jos siis sinulla on aikaa, sulata niitä hetki ennen marinadin tekemistä tai anna marinadin olla puoli tuntia huoneenlämmössä ennen jääkaappiin nostamista.

Oumph-hampurilainen

6 sämpylää (itse käytin valmiita, uunissa paistettavia ciabatta-sämpylöitä)
salaattia
tomaattia
aiolia
sipulinvarsia
ketsuppia 
oliiviöljyä (paistamiseen)

Oumphin valmistaminen on todella nopeaa, joten kun marinadi alkaa olla valmis kannattaa paistaa sämpylät ja pilkkoa kaikki vihannekset valmiiksi. Sen jälkeen Oumphista vain marinadit veke ja oliiviöljyn kanssa pannulle viideksi minuutiksi. Valmis!!!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti